lauantai 26. syyskuuta 2015

Perjantaipäivitys ~ vaan nyt on lauantai, oho

Plääh. Olen ollut tällä viikolla vain kahtena päivänä koulussa, joista toisena nukuin koulussa sohvalla melkein kaksi tuntia... Hävettää, ärsyttää ja on syyllinen olo. En haluaisi olla laiska ja tyhmä, mutta ilmeisesti olen.

Turhauttaa uskomattoman paljon se, että haluaisin oppia, kehittyä ja olla koulussa NYT vihdoin kuin pääsin sinne, mutta masennus hakkaa minua kepillä polviin. En ole nukkunut kuin 3-5 tuntia yössä ja keskiviikkona oli pakko jäädä kotiin nukkumaan, koska torstaina menin Poriin lääkärille uusimaan B-papereita ja puhumaan lääkityksestä. 

MUTTA, kieltäydyn ajattelemasta, että kaikki menee pieleen kuten viimeksi... Mie elän päivä kerrallaan omien voimieni mukaan ja teen sen verran kuin jaksan, en sen enempää pysty. Siksi minä käyn koulussakin vain ma-to, koska turapeuttini kehoitti, etten vedä heti itseäni piippuun. Hän oli oikeassa ilmeisesti, vaikka olin sitä vastaan ensin.



Jalkojen ihmettelyä koulussa.
Mie muistan asiat parhaiten jos illalla kirjoitan oppimani asiat ylös. Ei minun tarvitse oikeastaan edes vihkoa lukea myöhemmin, koska muistan miltä sivut näyttävät. Painuvat jonnekkin aivoihin kivasti :D

6 kommenttia:

  1. Et se sina ole, joka pistaa sinut kanttuvei. Se on se sairaus. Se laittaa sinut valvomaan oisin ja sen takia on (luonnollisesti) vasynyt paivisin. Ala soimaa itseasi sellaisesta, johon et ole syyllinen. Hitaasti asia kerrallaan, hyva tulee! Sina pystyt siihen!! \o/

    VastaaPoista
  2. Ei mene pieleen. Olet oppinut viime kerrasta, miten kannattaa toimia, edetä. Sinä teet nyt sitä, mitä olet halunnutkin. Jännitys purkautuu monilla tavoilla - ole itsellesi armollinen. Olethan saanut tehtyä annetut tehtävätkin - ja paremmat varpaat tuolla piiroksen henkilöllä on verrattuna minuun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on totta, että opin viime kerrasta... kerroista :D Ehkä tää tästä.

      ps. Sasha on nuorehkoo miäs :D. On vielä aikaa hajottaa varpaat.

      Poista
  3. Inhottavaa kun osaat jo noin paljo.

    VastaaPoista