lauantai 27. lokakuuta 2012

Prinssinakki Filiph

Eilen kävin hakemassa Malkolmille vihdoinkin kaverin, jota se kolli totisesti on kaivannut.
Mie olin hienosti jakanut kämppäni kahtia, lukenut kaikkia ohjeita ja oppaita miten kissat totutetaan mahdollisimman kivuttomasti toisilleen hajujen vaihdolla, eristyksellä yms. Olinhan mie kesällä käynyt saman läpi Malkolmin, Bellan, Turon ja Yrjänän kanssa.

Saavuin sitten Filiphin kanssa kotia, ja laitoin herran kylppäriin Malkolmin katseelta piiloon. Avasin kantokopan luukun ja peittelin kantokopan huovalla, että se olisi luolamainen turvapaikka. Jätin pennun omaan rauhaan ja laittelin kummallekin kissalle iltapalat kuppeihin.
Sillä aikaa Filiph tuli ulos kopastaan ja lähti vaeltamaan ensin kylppärissä ja sitten tuli eteiseen. Huomasin tuon ja huomasin myös, että Malkolm on ihan kiinni heitä eristävässä verkossa. Filiph ryntää heti Malkolmin luokse ja he nuuhkivat toisiaan verkon läpi - ilman suhinaa, pörhistelyä tai murinaa. Olin ihan puulla päähän lyöty.

Otin verkon sitten saman tien pois, koska kumpikin etsi tietä verkon läpi toisen luokse. Missään vaiheessa ei esiintynyt vihaisuutta tai pelkoa kummaltakaan. En olisi koskaan uskonut.

Ne riehu ja leikki niin paljon, että luulin jo hetken, että seinätkin kaatuu. Malkolm myös pesi pikkuisen kovasti hyrräten.

Yhden ainokaisen kerran kuulin, että Malkolm suhahti pennulle. Minulla ja Malkolmilla on rutiini käydä nukkumaan samaan aikaan yöllä, mutta Filiph olisi halunnut vielä leikkiä :D Herran piti kai komentaa pentu nukkumaan, koska suhahduksen jälkeen Filiph mönki vapaaseen kainaloon nukkumaan. Malkolmin on saatava nukkua kainalossa käsien suojassa kuin teddynalle tai peiton alla kiinni kyljessä.

Niin me sitten nukuttiin eka yö kivassa läjässä.







Onneks on tulossa se toinen kuvauskurssi viel :s Kyl tulee tarpeeseen... Ei nää kuvauskohteetkaan on ihan helppoi ko ne on kuin sokeria vetäneitä oravia koko ajan. Näitä kuvia ottaessa ne oli just käymässä nukkumaan.

EDIT. Malkolm on siis Rekkurescuen kautta ja Filiph  Seinäjoen SEY:n kautta. Suosittelen.








4 kommenttia:

  1. Hienosti meni tutustuttaminen teillä ja ihanaa, kun rescue kisut ovat saaneet kodin :)

    VastaaPoista
  2. Voi että pikku rinssi on söpö. En malta odottaa joulukuista kummatädin luokse suuntautuvaa vierailua! Hellin ne kyllä pilalle :D

    (suunnittelin tässä että millaisia leluja ostaisi ja että me tehtäisiin yhteinen retki HeSY:n käytettyjen tavaroiden kauppaan..)

    VastaaPoista
  3. Liian söpöä mäki kuale.
    kjjo

    VastaaPoista