perjantai 8. toukokuuta 2015
Perjantaipäivitys ~ Ekslibris
Tämän tekeminen oli hauskaa. En ole vielä tulostanut näitä, kun muste loppui, mutta tarkoitus olisi pian! Kokoa tällä siis on 4x6 senttiä. Pikkuriikkisiä nämä eksliprut :3
torstai 7. toukokuuta 2015
Ali- vai yliarviointia?
"Olet niin lahjakas."
lahjakas
- jolla on (luonnon)lahjoja, kyvykäs, etevä, pystyvä, taitava. esim. Lahjakas oppilas, urheilija. Musiikillisesti, kielellisesti lahjakas. Ark. esim. Teki lahjakkaan [= todella pahan, emä] munauksen.
lahjakas
adjektiivi- sellainen, jolla on lahjoja, luontaisia taipumuksia. Etevä ja kyvykäs, luonnostaan taitava, erityisen hyvä jossakin asiassa.
Luontaisia taipumuksia johonkin? Voiko olla, että minulla on luontaista taipusta visuaalisuuteen (se kävi ilmi psykoanalyysissa), mutta onko taiteellisuuteen? Lapsena en todellakaan ollut se luokan paras piirtäjä tai se joka tituleerattiin piirtäjäksi. Aina oli joku minua parempi. Aina. Käsi ei totellut minua ja turhauduin valtavasti.
20-vuotiaaksi asti tappelin lähinnä kuvien kanssa. Enemmän se oli pakonomaista kehittymisen tarvetta, kateutta ja turhautumista, kuin luovaa leikittelyä ja nautintoa. En osaa sanoa, mikä sitten Limingassa sai minut nauttimaan tästä. Kehityin ihan järjettömän paljon yhden vuoden aikana, kun klikkini sisällä alkoivat avautua (samalla aloitin terapian, kun traumat jysähtivät päälle). Onkohan masennukseni ja traumani pidätelleet minua? Menneisyyden haamut kuiskineet korvaani, etten riitä koskaan? En tiedä.
En ole huono maalaamaan tai piirtämään, kuten sanoin alussa. En myöskään ole paras tai se lahjakas. En koe erottuvani massasta taitelijana ja se ahdistaa minua. Minussa ei ole mitään erityistä, minulla ei ole sanottavaa tai suurta sanomaa. Olen vain kuvia rustaava arkinen, tylsä toope.
Ihmiset yliarvioi herkästi
Ihmiset, joiden lähipiirissä ei ole luovia henkilöitä, eivät tunne luovia henkilöitä tai ovat muuten ihan pihalla skenestä eivät tajua eroa lahjakkuudella ja hyvällä maalarilla. He saattavat sekoittaa minut lahjakkaisiin, koska eivät tiedä tämän alan raadollisuudesta, ylituotannosta taiteen saralla ja haastavista markkinoista.
Yksikin tyyppi yrittäjäkurssilla naureskeli, että "kierisi rahassa jos hänellä olisi puoliksikaan minun lahjani." Sori vaan kaveri, mulla on kokonaan tää lahja ja syön roskiksesta.
Aliarviointia itseltäni
Olenko sitten sokea omille taidoilleni vai olenko realisti? Olen luultavasti molempia. Tai vain tosi varovainen. Uskon kuitenkin, että kun löydän oman väyläni taideskenessä niin tulen pärjäämään siellä hyvin. On hyvin epätodennäköistä, että minusta tulisi maailmankuulua maalaria, mutta uskon pärjäävääni. Se riittää minulle. (Pärjääminen tarkoittaa, ettei leivän päällä ole pelkkää kieltä. Ja leipäkin saattaa olla kaupasta, eikän kaupan takaa roskiksesta.)
perjantai 1. toukokuuta 2015
tiistai 28. huhtikuuta 2015
Mistä tämä tämmöinen tarmo tulee?
Olen ihmeissäni.
Olen jaksanut tehdä säännöllisesti sarjakuvaani, kuten suunnittelinkin ILMAN kauheaa vihaa ja negatiivisuutta huonoudesta. Joskus jopa peräti olen tyytyväinen saavutukseeni. En edes halua sarjakuvien tekemisestä ammattia, siinä olisi liikaa paineita ja stressiä.
Olkoon se rakas harrastukseni.
No anygays, kerron kuitenkin mitä olen saanut aikaan sarjiksen kanssa!
Uusi käsikirjoitus. Ruttasin iltapallin ( siis Nightfall) ja tein aivan uuden tarinan, mutta samassa ympäristössä ja pitkälti samalla porukalla. Tein juonesta yhtenäisemmän, tiiviimmän ja poistin totaalisen järjettömät asiat kokonaan = asiat joilla ei ollut edes tarkoitusta juonellisesti.
Hahmojen uudistus/poistaminen/uudet. Jotkut hahmot poistin kokonaan ja suurimman osan olen uudelleen suunnitellut ihan luonne ja motiivitasolta asti. Myös kaikkien ulkonäöt on enemmän tai vähemmän muuttuneet. Muutama uusikin hahmo on.
Tällä hetkellä teen sivumalleja eli semmoisia pieniä tulitikkuaskin kokoisia luonnoksia, joissa päätän sivujen sisällöt (asettelu, tekstit, valööri yms). Poiketen entisestä käytännöstäni, en yritä puskea tiettyä sivumäärää lukuihin vaan annan lukujen olla satunnaisen pituisia. Olen myös hyödyntänyt tuota tekemällä osasta luvuista tosi lyhyitä ja napakoita (esim. MUUTAMA sivu vaan :D).
Teen sivut varmuuden vuoksi aukeamittain mallittaessa, koska en edelleeeeenkääään tiedä miten julkaisen tuon... Varmaan omakustanne siitä tulee, joten ihan hyvä, että on valmiiksi jo paperiversioksi suunniteltu tämä.
Tähän mennessä olen mallittanut 200 sivumallia. Kokonaisivumäärää en itsekkään tiedä, mutta arviolta se on 250-300. Eli ei ole paljoa jäljellä! Sitten alan luonnostelemaan sivut paraatikuntoon :)

![]() |
| John on kikkeliaivo. Kuva 2013. |

maanantai 27. huhtikuuta 2015
Sairas keho
Ei tullut perjantaipäivitystä, koska olin kaksi päivää lääkärissä. Ensin päivystyksessä, sitten tutkimuksissa. Odotellessa piirsin muita odottajia.
perjantai 17. huhtikuuta 2015
Perjantaipäivitys
Pääsin työkkärin yrittäjäkurssille ja tuli muitakin uutisia. En tosin usko niitä toisia uutisia todeksi, joten en vielä aion mitään julkistaa... Noin hyvää vaan ei voi sattua minulle.
--
Asiakas joka osti heppataulun halus koiro- ja kissetaulun myös.
--
Asiakas joka osti heppataulun halus koiro- ja kissetaulun myös.
perjantai 10. huhtikuuta 2015
Perjantaipäivitys ~ Keräsin rippeeni
Pari yötä sitten mietin, että sarjakuvani on ihan paska. Paska juoni ja paskat hahmot. Cliche koko paska. Riitauduin yhden beta-lukijankin kanssa. Teki mieli kaivaa monttu pihalle ja heittää kaikki sinne vaan. Sayonara koko paska.
Sitten totesin, että kyllä maailmaan paskaa mahtuu ja päätin, että nyt teen sen. Nyt oikeasti teen sen. Lohdutuksenani on kuinka yläasteella venäjänkielen oppikirjassa harakka totesi:
Ensimmäinen lettu on aina susi.
![]() |
| Tulostettu käsis ja sivumalleja. |
En ole vielä tehnyt aikataulutusta sarjikselle, mutta aion kesäkuussa (silloin on lomaa). Teen niin löyhän, että saan tehtyä sitä aikataulussa ja niin tiukan, ettei se unohdu ja katoa.
Enkä ulise, että tää on paskaa huomion takia, vaan sen takia, että se minusta oikeasti on paskaa. En vaan saa irtoamaan parempaa. Aion seuraavassa sarjakuvassa huomioida kaikki mikä tässä meni ja menee pieleen ja OPPIA niistä.
-----
Miksi en korjaa ongelmia pois nyt? Jos talo on perustuksiltaan laho, niin remontti ei auta. Se pitäisi räjäyttää taivaan tuuliin kokonaan.
Miksi en aloita uutta sarjakuvaa? Koska luultavasti kantaisin nämä vanhan sarjakuvan ongelmat uuteen. Ne pitää työstää tässä vanhassa ja oppia niistä tai muuten en kehity ikinä.
Oletko liian itsekriittinen? Olen ja se on hyvä. Vaadin hyvää ja siinä ei ole mitään pahaa (vaikka yöunetkin menee).
Haluaisin lukea käsikirjoituksesi, että voin auttaa ongelmissa. Ei käy. Minä en halua levitellä tätä raakiletta ympäriinsä, vaan työstää sitä viiden henkilön beta-ryhmäni kanssa. Silleen saan pideltyä langat käsissä ja voin luottaa, ettei kukaan varasta tätä internetzin kautta.
![]() |
| Kevät jaksaa aina ahdistaa ja masentaa, vaikka se onkin nättiä aikaa. Koulut, kesätyöt, kuumuus... Huoh. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)