tiistai 28. huhtikuuta 2015

Mistä tämä tämmöinen tarmo tulee?

Olen ihmeissäni.

Olen jaksanut tehdä säännöllisesti sarjakuvaani, kuten suunnittelinkin ILMAN kauheaa vihaa ja negatiivisuutta huonoudesta. Joskus jopa peräti olen tyytyväinen saavutukseeni. En edes halua sarjakuvien tekemisestä ammattia, siinä olisi liikaa paineita ja stressiä.

Olkoon se rakas harrastukseni.

John on kikkeliaivo. Kuva 2013.



No anygays, kerron kuitenkin mitä olen saanut aikaan sarjiksen kanssa!

Uusi käsikirjoitus. Ruttasin iltapallin ( siis Nightfall) ja tein aivan uuden tarinan, mutta samassa ympäristössä ja pitkälti samalla porukalla. Tein juonesta yhtenäisemmän, tiiviimmän ja poistin totaalisen järjettömät asiat kokonaan = asiat joilla ei ollut edes tarkoitusta juonellisesti.

Hahmojen uudistus/poistaminen/uudet.  Jotkut hahmot poistin kokonaan ja suurimman osan olen uudelleen suunnitellut ihan luonne ja motiivitasolta asti. Myös kaikkien ulkonäöt on enemmän tai vähemmän muuttuneet. Muutama uusikin hahmo on.

Tällä hetkellä teen sivumalleja eli semmoisia pieniä tulitikkuaskin kokoisia luonnoksia, joissa päätän sivujen sisällöt (asettelu, tekstit, valööri yms). Poiketen entisestä käytännöstäni, en yritä puskea tiettyä sivumäärää lukuihin vaan annan lukujen olla satunnaisen pituisia. Olen myös hyödyntänyt tuota tekemällä osasta luvuista tosi lyhyitä ja napakoita (esim. MUUTAMA sivu vaan :D).
Teen sivut varmuuden vuoksi aukeamittain mallittaessa, koska en edelleeeeenkääään tiedä miten julkaisen tuon... Varmaan omakustanne siitä tulee, joten ihan hyvä, että on valmiiksi jo paperiversioksi suunniteltu tämä.

Tähän mennessä olen mallittanut 200 sivumallia. Kokonaisivumäärää en itsekkään tiedä, mutta arviolta se on 250-300. Eli ei ole paljoa jäljellä! Sitten alan luonnostelemaan sivut paraatikuntoon :)





2 kommenttia:

  1. Hyvä harrastus! Ja kovaa vauhtia edistyy! Jos rupeaa tympäisemään, niin sitten pitää pitää tauko. Muuten anna mennä täysillä eteenpäin! Hyvältä kuulostaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo joskus on tärkeää tehdä luovassa touhussa ero ammatin ja harrastuksen välillä :D

      Poista