Viivojen synty

Sadas viestini, hehee :D Osa on kyllä ihan turhia viestejä olleet! Etenkin alussa, kun en tiennyt mitä mie haluan tänne laittaa. Nyt minulla on suunta ja tarkotuskin.
Syksyllä varmasti laitan opiskelusta ja siellä syntyvistä töistä kuvia ja kaikenlaista pohdintaa.

--

Tänään kuitenkin tulee piiiitkä perjantaipäivitys, kun pohdin kuvien tekemistä.
Mietin piirtäessäni, että mitenhän ihmiset jotka eivät piirrä, piirtävät. Mistä he aloittavat? Miten he katsovat kuvaa? Millaisia kuvia tulisi? Mitä he näkevät?

Koe-eläimikseni päätyi perheeni, kun olen täällä sairaslomalla edelleen.
Isäni ei ole koskaan harrastanut piirtämistä tai saanut koulutusta sellaiseen. Äiti on opettajankoulutuksessa piirtänyt mallista joskus vuonna nakki ja kirves. Isosiskoni on vaatetusalan koulutuksessa tutustunut mallipiirtämiseen ja plastisen sommittelun perusteisiin. Hän on myös toisinaan piirtää omaksi ilokseen.

Jotta piirtämistä olisi helppo tarkkailla, laitoin koehenkilöt piirtämään samalla välineellä elävää mallia (croquis cafe). Ainut ohje jonka annoin oli "piirrä mitä näet." Ennakko-odotukseni olivat, että kuvat olisivat olleet keskeneräisempiä ja vähemmän anatomisia. Olin kuitenkin yllättynyt tuloksista:

• Pääosin kaikki ehtivät toistaa liikkeen ja hahmotelman tunnistettavaksi. 
• Kiinnitin huomioni siihen, että kaikki aloittivat koko ajan päästä piirtämisen. 

Kaikkein vasemmanpuoleinen on isosiskoni, keskinmäinen äitini ja oikeanpuolimmaisin isäni piirros.

Yksi minuutti.

2 minuuttia.

Ylin kuva on isosiskoni, keskinmäinen äitini ja alin isäni piirros.

5 minuuttia. 

Eniten isäni löi minut ällikällä! 20 minuutissa hän onnistui ilman ohjeita hän löysi sisäisen piirtämismojonsa. Isäni viiden minuutin työ oli kaikkein anatomisin ja tarkeimmiten katsottu. Uskon hänen rakentamis- ja remonttitaustansa olevan tuon hahmottamisen takana. Iskä oli ainut jolla negatiiviset tilat vastasi eniten todellisuutta (ks. viiden minuutin kuvan rinnat).

Äiti yllätti minut liikkeensä tavoittelulla. En ole nähnyt paljoa mitään äitini piirroksia, joten ennakko-odotuksia ei juuri ollut. Pyöreät, vahvat viivat ja vahva liikkeen kuvaaminen oli hänen tavaramerkkinsä. En tiedä millaista äitille olisi tullut, jos hän olisi yrittänyt juuuuuri sitä piirtää mitä näkee :D Äitin jälki oli rentoa huiskimista ja osa luonnoksista (joita tässä ei ole nyt, höh) olisi kelvannut hyvinkin maalauksiinkin.

Isosiskoni koulutustausta mallipiirtämisestä häiritsi hänen piirtämistään. Maneerit miten ihminen pitää piirtää puskivat hänen piirroksensa näyttämään ihan muulta kuin mallilta. Hän ei piirtänyt sitä mitä näki, vaan sitä mitä muisti. Muutaman kerran hän piirsi ihan jotain muuta kuin mallissa oli (esim. jalan eri suuntaan tai käänsi päätä toiseen suuntaan).

Isääni etenkin jännitti piirtäminen, mutta loppujen lopuksi kaikki kokivat sen rentouttavana ja mukavana touhuna piirtää krokia. Isosiskoni ihmetteli, että ei kai me piirretä koko 20 minuuttia? Se oli hänestä pitkä aika, mutta ajan loputtua hän ihmetteli miten nopeasti se meni!

Kokeilu oli hedelmällinen ja onnistunut. Minusta on ihanaa tarkkailla, miten ihmisillä on eri tapa kävellä, puhua ja PIIRTÄÄ.